Olipa kerran tennispallo nimeltä Munkkimonsteri. Hän haistoi munkkien tuoksun kilometrin etäisyydeltä. Jos kävi niin, että Munkkimonsteri pääsi kiinni munkkeihin ensin, hän söi ne kaikki hetkessä, jättämättä muille edes sokerihippusia.
Eräänä kauniina talviaamuna Munkkimonsteri heräsi mökillä Aurinkotuvan munkkien tuoksuun. Munkkimonsteri söi aamupalan, pesi nopeasti hampaat, puki hiihtovaatteet ylleen ja rullasi ladulle.
Huomattuaan tämän, Pikku-E:lle tuli kiire! Mitä jos Munkkimonsteri ehtisi perille ensin ja kaikki hiihtäjät jäisivät ilman munkkeja! Pikku-E kiirehti hänkin ladulle ja lähti hiihtämään Munkkimonsteria kiinni. Munkkimonsteri oli nopea, mutta niin oli Pikku-E:kin. Kisa oli hyvin tasainen, mutta kaikkien onneksi Pikku-E ohitti Munkkimonsterin viimeisessä ylämäessä. Näin ollen Munkkimonsteri jäi kakkoseksi ja munkkeja riitti kaikille hiihtäjille. Kiitokseksi kovasta työstään, Pikku-E sai trip-mehun ja munkin. Kun porot oli hyvästelty ja pulkkamäessä laskettu, väsynyt Pikku-E sai kyydin kotiin.
Kotona maistui sauna ja ruoka. Illan pimetessä Pikku-E haukotteli ja päästyään peiton alle uni tuli nopeasti. Munkkimonsteri mietti isän takin taskussa, että tulisikohan huomennakin kova kisa Aurinkotuvan munkeille. Tämä jää nähtäväksi. Sen pituinen se.
