Olimme kerran aiemmin käyneet Narvikin suunnalla laskemassa ja hiihtämässä. Tuolloin kyseessä oli lyhyt reissu, joten toiveenamme oli päästä vielä uudestaan tutustumaan Skandien vuoriston tarjoamiin hiihtomahdollisuuksiin. Vaihtelun vuoksi lähdimme siis pääsiäiseksi Norjaan hiihtämään.
Asuimme Narvikin pohjoispuolella sijaitsevassa kylässä nimeltä Bjerkvik. Sijainti oli hyvä hiihtämistä ajatellen. Ajomatkat laduille eivät haitanneet, sillä autossa istuessa pääsi ihailemaan vuoristomaisemia. Lähellä kylää oli ajettuja latuja noin 15 minuutin ajomatkan päässä. Lisäksi Ruotsin puolella Björklidenin ja Riksgränsenin hiihtokeskukset olivat helposti saavutettavissa. Skisporet.no palvelu oli suureksi avuksi: siitä pystyi katsomaan milloin ladut Norjan puolella oli ajettu.
1. päivä
Menomatkalla ensimmäinen pysähdys tehtiin Kiirunassa. Lounastauolla hiihdimme perinteisillä suksilla kelkalla vedettyä latua Ädnamvaaraan. E10:ltä käännyttiin heti Kiirunan kaupungin jälkeen oikealle, ylitettiin E10 ja jätettiin auto tilavalle parkkipaikalle. Latu kulki alkuun kaivoksen takana, kunnes lähti nousemaan Ädnamvaaran puurajassa sijaitsevaa tupaa kohti. Tuvalta avautui hienot maisemat kohti kaupunkia, joka näytti pieneltä valtavan kaivoksen vieressä. Matkaa kertyi 14 km.
2. päivä
Perillä Norjassa ollessa sää meni nopeasti pilviseksi ja sadettakin luvattiin rannikolle. Lähdimme heti herättyämme hiihtämään vielä yöpakkasten kovettamille Herjangsfjelletin lähiladuille. Auton jätimme Trollvikeniin, E10 varteen. Aloitimme nousemalla Veggfjelletin päälle. Ladun varrelta ja huipulta avautui komeat maisemat Narvikin kaupunkia päin. Huipulla oli kota, jossa pidimme pienen tauon. Tunturinvalloituksen jälkeen kiersimme Herjangsfjelletin kierroksen, joten matkaa tuli yhteensä n. 25 km. Nousuja ja laskuja riitti, onneksi keli oli pertsoille juuri sopiva.
3. päivä
Sadekelit jatkuivat. Sääennusteita tarkkailtuamme todettiin, että (vesi)sateita oli luvattu Riksgränsille ja Björklideniin vähemmän kuin Norjan rannikolle. Lähdimme siis paremman sään perässä ajamaan takaisin Ruotsiin. Kiersimme ensin Björklidenin noin 10 kilometrin perinteisen ladun, joka mutkitteli nousten ja laskien tunturikoivikossa. Hiki tuli. Ladun varren kylteissä kerrottiin rautatien (malmbanan) ja alueen historiasta. Latu kiersi myös kauniin kappelin ohi.
Hiihtolenkin jälkeen jatkoimme vielä kohti Abiskoa ja STF:n turistiasemaa. Vaihdoimme jalkoihimme tunturisukset ja lähdimme hiihtämään Kungsledenin merkattua talvivaellusreittiä. Reitti oli erittäin hyvin merkattu ja muitakin retkeilijöitä oli matkan varrella. Ennen Abiskojärveä päätimme kuitenkin kääntyä, jotta voimat riittäisivät paluumatkallekin. Maisemat olivat kauniit pilvisestä säästä huolimatta.
4. päivä
Heräsimme auringonpaisteiseen päivään. Koska halusimme hyödyntää huippukelit, lähdimme jälleen kohti Riksgränseniä tavoitteema nousta Låktatjokkan tunturiasemalle. Olimme aiemmalla reissulla käyneet tunturiasemalla nousten ja laskien Björklidenistä. Tällä kertaa ajattelimme hiihtää koko matkan Riksgränseniltä. Onneksemme reitistä ei ollut tietoa Riksgränsenin hiihtokeskuksen neuvonnassa, joten muutimme suunnitelmaa ja lähdimme hiihtämään Låktatjokkan juna-aseman kohdalta E10-tien varrelta. Nousu olikin yllättävän raskas. Muitakin hiihtäjiä oli liikenteessä ja hyvä niin: reittiä, jonka olisi pitänyt olla merkattu, ei ollut kovin helppo löytää. Matkapuhelinkenttää kuitenkin oli, joten pystyimme tarkistamaan sijaintiamme matkan varrelta. Nousumatka Låktatjokalle oli noin 8 kilometriä ja nousumetrejä tuli yli 800. Tunturisuksien karvoista oli ehdottomasti hyötyä. Perillä herkuttelimme tunturiasemalla, kunnes jatkoimme matkaa alas kohti Björklideniä. Hiihtäjiä ja kelkkailijoita oli reitillä paljon. Alas tullessa oli hauskaa lasketella luonnonrinteitä alas. Maisemat Tornionjärveä ja Lapinporttia kohti olivat upeat.
5. päivä
Hiihtäminen otti jo voimille. Halua oli kuitenkin vielä päästä hiihtämään - olihan sää aurinkoinen ja ladut kovat yöpakkasen jäljiltä. Ajoimme noin 15 minuuttia pohjoiseen Lavangenin latuja kohti, jossa E6-tie kiertää upean vuonon. Auton jätimme tien varressa olevalle parkkipaikalle. Lähdimme kiertämään Spanstidenin vuorta Lavangenia kohti, eli myötäpäivään. Lähdimme perinteisillä suksilla liikenteeseen, mutta nopeasti totesimme, että tunturisukset olisivat olleet parempi valinta. Ladut eivät olleet kovat vaan suorastaan jäiset. Nousuja ja laskuja tuli heti alussa sen verran, että mietittiin jo reittisuunnitelman vaihtamista. Onneksi kuitenkin jatkoimme nousemista, koska maasto tasoittui tunturien välisessä laaksossa. Jatkoimme matkaa, kunnes ylitimme reitin korkeimman kohdan ja pääsimme ihailemaan laakson toisella puolella avautuvaa Lavangenia. Paluumatkalla aurinko olikin jo latuja hieman pehmittänyt ja auraamalla pääsi monia kohtia nyt alas. Pari mutkaisempaa laskua kuitenkin käveltiin. Kiertämällä Spanstindeniä toiseen suuntaan, eli vastapäivään, tulee mukavaan kahvilaan nimeltä Lapphaugen, josta saa ostettua herkkuja. Jos voimia olisi ollut enemmän, olisi ollut mukavaa tehdä pidempikin hiihtoretki näissä maisemissa - tämä saa jäädä seuraavaalle kerralle.
6. päivä
Viimeinen päivä menikin kotiin ajaessa. Sää oli aurinkoinen ja tiet paljaat. Totesimme, että paljon hiihdettävää jäi vielä seuraavallekin kerralle Narvikin seudulla. Olimme onnekkaita, että meillä oli lapsenvahdit matkassa - olisi kyllä ollut raskasta hiihtää kärryn kanssa, sen verran mäkistä kyllä oli. Norjalaiset kuitenkin reippaana vetivät lapsiaan tunturissa ahkioilla. Pitää joskus myöhemmin meidänkin kokeilla.