Tällä kertaa otimme maastopyörän matkaan mökille. Kävimme sillä vuorotellen polkemassa - ja onhan polkeminen näissä maisemissa aivan mahtavaa! Innolla odotamme, että pikku-E siirtyisi potkupyörästä isompaan ja voitaisiin häntä ottaa myös Ylläksellä pyöräretkelle matkaan.
Olemme viime vuosina pyöräilleet Ylläksen seudulla hyvin vähän, vaikkakin ennen pikku-E:n syntymää kävimme usein maastossa pyöräilemässä. Maantiellä pyöräillään paljon monitoimikärryllämme, mutta maastossa ei olla lapsen kanssa poljettu. Toki olisi mahdollista pientä lasta kuljettaa matkassa esimerkiksi istuimessa polkijan etupuolella, mutta emme ole tätä halunneet kokeilla, ainakaan vielä.
Iltalenkki tuli tehtyä Kierintieltä Luosujärvelle ja takaisin tietä pitkin. Näkymä Ylläkselle oli kaunis pitkin lähes koko matkan. Poroja sai monta kertaa väistellä:) nykyään helppoon maastoon pääsee myös kätevästi suoraan mökiltä, sillä merkattu pyöräreitti alkaa lähes heti Kierintien alusta. Toivottavasti jatkossa päästään useamminkin Ylläksellä pyöräilemään, ja toivottavasti lähivuosina koko perhe myös yhdessä.

Komentarze